Koko vuoden hartaasti odotettu ahvenanmaan excursio järjestetään taas. Ajankohtana 21.–24.5. Hintaa lystille tulee olemaan 60–120€ riippuen osallistujien määrästä. Sitova ilmoittautuminen: http://tinyurl.com/mn8a5nr Mikäli alue on vielä tuntematon, niin esimakua voi kurkistella esimerkiksi
Category: excursio
Syysexcu 6.9.
Syksyn saapuessa saatiin excullekin uutta verta ja massiivinen, jopa 8 hengen kiipeilyseurue ! Tällä kertaa koluttiin lähikaltseja toisen auton suunnistaessa suoraan Viitapohjaan, ja toisen tehdessä ensin tutustumiskäynnin Karahonganvuorelle.
Kevään ensimmäinen ulkoexcu
Missä: Jaanankallio, 28.4.2013 Ketkä: Laura, Rami ja Tuomas Tämänkertainen excukohde oli kaikille uusi tuttavuus – ja mukava tuttavuus olikin. Reitit olivat sopivia kevään aloittajia ja kiven laatu helli jopa allekirjoittaneen
Excu 16.09.2012 Reventeenvuori
Helou! Ulkokiipeilykausi alkaa olla lopuillaan, mutta tuttuun tapaan Tekiila järjesti jokakuukautisen excun, tällä kertaa kohteena oli otsikon mukainen Reventeenvuori Lahden ja Kouvolan välimaastossa. Reissulle lähdettiin valtaisan kolmen hengen voimin, koitokseen
Affisvideo
Tää tulee kaikille varmaan ihan puskista, mutta hyvä näin. Sain yöllä noin klo 1.00 ajatuksen editoimisesta. Ahvenanmaan matkasta (2011) sattumoisin löyty ihan kivasti materiaalia, joten siinähän se yö näppärästi menikin.
Vaasa
Vaasa. Vaasa Vaasa Vaasa. Tuo Suomen Fontsuksikin mainostettu boulderoijan paratiisi. Paikka, jonka 27crags-entry näyttää haulikolla ammutulta ja jossa joku tuntuu harva se päivä kiipeävän jotain Tosi Hienoa. Vihdoinkin, useamman vuoden
Åland
Helatorstaiviikonlopun kunniaksi Tekiilan jo lähes perinteeksi muodostunut boulderointiexcursio suuntasi jälleen Getalle, Ahvenanmaan boulderointiparatiisiin. Tänä vuonna järkeistyttiin ja pidennettiin parin viime vuoden viikonloppureissua parilla päivällä, ja kyllä kannatti. Tampereelta lähdettiin kahdella